Turun Autoteknillinen Yhdistys ry

Yhdistyksen aikaisemmat tapahtumat

Pikkujoulut 15.11.2013

 

Autoteknilliset Pikkujoulut juhlittiin legendaarisen Hamburger Börsin tiloissa 15.11.2013. Ohjelmaan oli saatu mahtumaan saunomista (tietysti!), maittavaa ruokaa (mitäpä muutakaan!) ja kiintoisaa keskustelua päivänpolttavista tai ehkä jopa vähemmän akuuteista aiheista.    

 

 

 

Elokuun kuukausitapaaminen 22.8.2012

 

Elokuun kuukausitapaaminen järjestettiin 22.8.2012 perinteisinä syyskauden avajaisina yhdessä Salon seudun Autoteknillisen yhdistyksen kanssa. Avajaiset pidettiin Muurlassa Piiljärven rannassa, tänä vuonna oli näet Salon yhdistyksen vuoro järjestää tapaaminen.

Ennen saunaa pidettiin leikkimielinen kolmiottelu, lajeina autontunnistus, mölkky ja tikanheitto.

Sauna tarjosi hyvät löylyt ja sateesta huolimatta saunojia nähtiin rantaveden välittömässä läheisyydessä itseään kastelemassa.

 

Turun yhdistyksestä lähti tapahtumaan ei seitsemän vaan yhdeksän rohkeaa miestä, vaikka sää olikin hieman jopa vaihteleva. Eikä reissu ollut mikään turha reissu, sillä turkulaisten rivistä löytyi kolmiottelun voittaja.

 

Kuvia tapahtumasta löytyy SATL:n Facebook sivuilta:

http://www.facebook.com/media/set/?set=a.336747473083006.77631.140098419414580&type=1

 

 

Toukokuun kuukausitapaaminen 16.5.2012

 

Toukokuun kuukausitapaaminen järjestettiin 16.5.2012 perinteisinä Grillikauden avajaisina Turun Kaskerrassa Merimajalla. Vaikka sään haltija ei tällä kertaa aivan täysin tapahtumaa suosinutkaan, oli paikalla toistakymmentä jäsentä, osa puolison ja lastenkin kera.

Sauna oli tutusti lämmin ja tarjosi hyvät löylyt, näkyipä muutama rohkeakin pulahtavan mereen vilvoittelemaan. Ruoka oli maistuvaa aina jälkiruokamunkkeja myöten.

 

 

Huhtikuun kuukausitapaaminen 23.4.2012

Huhtikuun kuukausitapaaminen järjestettiin tutustumisella IVT Center Turku Oy:n tiloihin. Myyntipäällikkö Oskari Hyttinen esitteli nykyisiä lämpöpumppuvaihtoehtoja asiantuntemuksella, joka kumpuaa autoteknillisestä koulutuksesta. Tapahtumaan osallistui kourallinen jäsenistöä, joka palkittiin osallistumisestaan IVT-simalla.

 

 

 

Maaliskuun kuukausitapaaminen 3.4.2012

Maaliskuun kuukausitapaaminen järjestettiin 3.4.2012 Turun Seudun Kuntatekniikka Oy:n, Kuntec Infran, varikkoon. Paikalle oli päässyt mukavasti jäseniä ihmettelemään Turun kaupungin kalustoa.


Mahtaako olla kesäkumit jo alla?

Ei kuppi vaan koppi nurin

 

 

Vuosikokous 2012

Turun Autoteknillisen Yhdistyksen Vuosikokous järjestettiin maanantaina 27.2.2012 ravintola Old Bankissa.

Ennen vuosikokousta pidettiin Olut-kurssi Mikko Hovin opastaessa autotekniikan ystäviä erilaisten oluiden maailmaan.

 

 

Pikkujoulut 25.11.2011

 

Perinteiset autoteknilliset pikkujoulut vietettiin Turku Kartingin tiloissa 25.11.2011. Ohjelmassa oli saunomista, maittavaa ruokaa ja vapaamuotoista turinointia syksyn tapahtumista. Ehtipä muutama osallistuja käymään radallakin koittamassa ajotaitojaan.

 

 

Lokakuun kuukausitapaaminen 27.10.2011

 

Lokakuun kuukausitapaamisen kohteena oli Triangle Motor. Uusissa tiloissa avannut Pohjoismaiden suurin autojen entisöintiliike tarjosi varsin runsaslukuiselle vierailijajoukolle mielenkiintoista katsottavaa.

Lisätietoa kohteesta löytyy osoitteesta http://www.trianglemotor.com/

 

 

Syyskauden avajaiset 25.8.2011

 

Turun Autoteknillisen Yhdistyksen syyskauden avajaiset pidettiin tutussa paikassa Merimajalla torstaina 25.8.2011 klo 18.00-22.00. Perinteisesti mukana menossa oli myös Salon Seudun Autoteknillinen Yhdistys.

 

Grillijuhlat 19.5.2011

 

Perinteiset Turun ATYn Grillikauden avajaiset järjestettiin Merimajalla Turun Kakskerrassa torstaina 19.5.2011.

Iltaa vietettiin saunoen ja syöden hyvin kevätsään suosiessa suhteellisen runsasta osanottajaryhmää.